Samuel ja Maria Pakkalan sukutarina
(Kirjoittanut Huldan tytär Irma Leppäluoto (1913 – 2010) ja editoinut Irman tytär Maija Niskanen. Suluissa Terhi Ahvosen lisäyksiä)
Kaikilla kertomuksilla on alku. Useita sukupolvia sitten Samulin ja Marian tapaamisesta alkoi Pakkalan suvun historia. Suomi kuului silloin 1800-luvun loppupuolella, suuriruhtinaskuntana Venäjän valtakuntaan. Silti venäjän kieli oli harvinainen. Kasakoita taikka venäläisiä virkamiehiä tapasi vain kaupungeissa ja niiden liepeillä. Maamme oli harvaan asuttu. Väkeä oli kaksi miljoonaa, joista suurin osa eli maanviljelyksestä. ”Ruista pelloos ja itikoita navetas” takasivat toimeentulon valtaosalle väestöstä.
Rautatie (Helsingistä) ulottui Seinäjoelle ja Vaasaan, mutta omavaraisuuden takia oli harvoin asiaa suuriin kaupunkeihin. Etelä-Pohjanmaan lakeus tarjosi hyvän pohjan maanteille ja hevospelit olivatkin tavallinen talonisäntien kulkuneuvo. Erityisesti linjaalirattaat eli jousilla varustettu kiesi oli isäntien parempi kulkuneuvo, jossa kuljetettiin lapsia, mielitiettyä ja joskus emäntääkin. Samulille hevospelit olivat välttämättömät.
Muuttoliike oli Samulin ja Marian tapaamisen aikoihin saamassa uusia muotoja. Satakunnasta, Hämeestä ja Savosta tapahtunut muuttoliike Etelä-Pohjanmaalle oli vähenemässä ja suuntautui kaupunkeihin. Aivan uudenlainen muuttoliike oli syntymässä. Vuosisadan loppupuolella ja sen vaihteessa alkoi Suomesta maastamuutto ulkomaille, etupäässä Amerikkaan ja Kanadaan.
Etelä-Pohjanmaalta ja erityisesti Isostakyröstä muutettiin runsaasti ulkomaille. On laskettu, että kaikista maamme maastamuuttajista puolet oli Vaasan läänistä. Syynä lienevät olleet suuret perheet, esikoislasten oikeus maatilaan ja teollisuuden ja käsityöammattien puuttuminen. Maastamuutto myös ruokki itseään. Kun veli tai sisko oli jo Amerikassa, niin nuorempien oli sinne helpompi muuttaa. Pakkalan suvun historiaan muuttoliike kaikissa muodoissaan on painanut erityisen leiman.
Samulin ja Marian aikaiseen etelä-pohjalaiseen elämänmuotoon kuului toisaalta harras uskonnollisuus ja toisaalta lakeja ja tapoja rikkova elämäntapa. Herännäisyys oli alkanut edellisen vuosisadan lopulla, jolloin Lapualle perustettiin Herättäjäyhdistys. Seurat, kirkossakäynti, kristillinen elämäntapa, tukan kampaaminen ja pukeutuminen olivat herännäisyyden tunnusmerkkejä. Miehen takin halkiot eli ”körtit” antoivat Etelä-Pohjanmaan heränneille körttiläisyyden nimityksen. Varsinkin Marian elämässä herännäisyydellä oli suuri merkitys.
Herännäisyyden vastapainona Etelä-Pohjanmaalla esiintyi toimintaa, joka oli lainvastaista, mutta toisaalta jos ei nyt salaisestikaan hyväksyttyä, mutta kuitenkin ihannoitua. Tällä tarkoitetaan häjyjen ja puukkojunkkarien meininkejä. Jokaisena aikakautena tällainen toiminta on saanut erilaisia muotoja, kuten historian gladiaattoritaistelut tai meidän aikamme jääkiekko ja jalkapallo.
Puukkojunkkarien kuvaan kuuluivat viina, aseet, hevospelit, tappelut ja lopulta linnatuomiot. Samulille nämä asiat eivät olleet täysin vieraita. Viimeisinä hetkinään Samulilla oli epäily, pääseeköhän hän taivasten valtakuntaan, jossa Maria häntä odotti.
Kuvassa Alakosken talo Jurvassa. Kuvassa Hildan jälkeläinen Allan Forsmanin tytär Elaine Tourville heinäkuussa 2013 hänen vieraillessaan Suomessa. Talo ei ole enää suvun jäsenten omistuksessa.
Mutta palataan alkuun. Samulin kotitalo oli Koskimäen kylässä Jurvassa. Samuli oli toiseksi vanhin perheen seitsemästä lapsesta. Heidän sukunimensä oli Alakoski, ja suku oli tullut Jurvaan 1700-luvulla Laihialta, josta sukunimi lienee peräisin. Jurvasta oli hyvät tieyhteydet lähipitäjiin Kurikkaan ja Teuvalle. Samuli harjoitti Jurvan Koskimäessä maanviljelyksen lisäksi kyläkauppaa. Kauppamatkat veivätkin hänet laajalle Etelä-Pohjanmaalle. Matkoillaan Samuli oli kihlannut Teuvalla asuvan tytön ja antanut tytölle kihlasilkin (mustan silkkihuivin) merkiksi lupauksestaan.
Sitten varsinaiseen Samulin ja Marian ensitapaamiseen… Suvun kertomusten mukaan Samuli osui matkoillaan Laihialle Pukkalan taloon, josta sai yösijan. Aamulla Samuli meni kiittämään talonväkeä yösijasta, mutta - puintiaika kun oli – ei tavannut isäntää. Sen sijaan riihessä puitiin ja puintihuoneen eli luuvan aukosta näkyi vaaleatukkainen ja sinisilmäinen tyttö. Tyttö oli talon tytär, Maria Pukka. Samuli ihastui siltä näkemältä Mariaan ja ryhtyi auttamaan Mariaa puinnissa. Liekö tutustuminen ollut tärkeämpi kuin auttaminen, mutta Samuli otti tytöltä varstan eli klupun, jolla sitten klupusi kaadettua ruista.
Luuvassa sovittiin sitten seuraava tapaaminen. Niin ihastunut Samuli Mariaan oli, että palattuaan kotiin Jurvaan haki Teuvan tytöltä kihlansa pois. (Erään tarinan mukaan myös Maria oli jo kihloissa tavatessaan Samulin ja hänkin purki kihlauksensa välittömästi.)
Pukan talo Laihian Pukkalan kylässä kesällä 2013. Talossa asuu Jorma Rinta-Pukka. Pukan talossa on vielä ns. umpipiha eli talon pihaa ympäröivät ulkorakennukset, jotka muodostivat pihan ympärille suojan petoeläimien takia.
Vuosien 1876 ja 1897 aikana Marian ja Samulin perheeseen syntyi kymmenen lasta, joista Sanna Ruusa kuoli nuorena ja Iida Alma alle 4 kk lapsena. Vuonna 1889 perhe muutti Jurvasta Isoonkyröön, Tuuralaan, Pakkalan tilalle. Sukunimi Alakoski jäi pois ja Pakkalan nimi elää suvussa. (Pohjanmaalla oli tapana, että vävy tullessaan taloon isännäksi otti talon nimen sukunimekseen - näin myös Maria ja Samuli tekivät).
Kuvassa Ruusa Pakkala, joka menehtyi vain 31-vuotiaana.
Käymme tällä hetkellä kuudetta (ja seitsemättä) sukupolvea sitten Samulin ja Marian. Kiitos Samuli Sauran järjestämän sukuluettelon olemme voineet järjestää suvun jäsenet sukupolvittain nähtävään muotoon.
Samuli ja Maria muodostavat sukupuun juuret ja heidän elämänsä päättyi vuonna 1934. Toinen sukupolvi, heidän kymmenen lastaan ovat sukupuun pääosat. Lapsista Hilda eli pisimpään ja hänen kuolinvuotensa on 1978. Kolmatta sukupolvea on noin 50 jäsentä ja neljättä noin 100. Viidettä ja kuudetta sukupolvea on tällä hetkellä myös noin 100 ja ne kasvavat vielä.
Sukupuuta ovat heilutelleet maastamuutto ja kaupunkilaistuminen. Jaakon ja Hildan perilliset asuvat ja lisääntyvät Amerikassa. Hyvin harva asuu juurillaan ja saa toimeentulonsa maanviljelyksestä. Me tänne sukukokoukseen 2014 kokoontuneet olemme kiitollisia Samulin ja Marian meille antamasta henkisestä perinnöstä.
